Lapsellista?

Lainaan lainattua lainausta kirjasta Zen (Alan W. Watts):

"Pikkulapsi katsoo esineitä koko päivän räpyttelemättä; se johtuu siitä että hänen silmänsä eivät keskity mihinkään nimenomaiseen kohteeseen. Hän kulkee tietämättä minne kulkee ja pysähtyy tietämättä mitä tekee. Hän sulautuu ympäristöön ja liikkuu sen mukana. Nämä ovat mielenterveyden periaatteet." - Tsuangtse / Zhuangzi

Onpa perinpohjaisen lapsellista, heh. Puhukoon pätkä puolestaan tai olkoot puhumatta, mutta mielessäni se sai liikkeelle ihan mielenkiintoisen ajatusvirran. Lienee yhtä lailla lapsellista pohtia asiaa viemättä mahdollista syvyyttä samalla pois, syvyyden olemattomuuden lähtökohdista puhumattakaan.

Tartun (silti) vain viimeiseen lauseeseen, sillä olen näkevinäni siinä sojottavan koukun. Mielenterveyden periaatteet, mihin se voisi viitata? Viittaisiko se siihen, että lapsenomainen, erittelemätön, tarkertumaton ja tuomitsematon, eräänlainen tuoreena pysyvä ydin on jollakin muotoa terve lähestymistapa?

 Lainaan vielä Yrjö Kallista (pätkä teoksesta Zen):

"...tämä erottautuminen on egoismin alkulähde, sillä se merkitsee sitä, että Itse on erottautunut muusta elämästä, että se on joutunut erilleen muista olennoista; tämä on lievää mielisairautta, sillä mielisairas on eristetyin ihminen maailmassa". 

Vastaavanlaisia toteamuksia ovat päästelleet ties ketkä, ties koska, ties missä. En väitä että egoismiin eristäytyminen on mielisairautta, enkä väitä tietäväni tai edes juurikaan välittäväni mitä mielenterveys on, muuta kuin termejä joilla on ajattelijansa mukainen merkitys. Merkityksellä ja painoarvolla voi sitten pelailla peliään vaikka alusta loppuun. Ehkä on kuitenkin parasta nauraa itselleen riittävän usein, mielipuolisesti tai mielettömästi.